maanantai 4. kesäkuuta 2018

Suloinen sipulisuu


Rauha-mummoni kutsuu minut talon takana olevalle kasvimaalleen. Punaisen mansardikattoisen pienen talon takana kukkivat ja tuoksuvat myös syreenit, aina kesäloman alkua juhlistaen.  Mummo ojentaa minulle ruohosipulin varren ja pistää samalla itse yhden suuhunsa. Hän tuoksuu ruohosipulille. Hän on suloinen, huiskuttanut puuteria poskillensa ja sipaissut huulipunaa huulillensa. 
Minä juoksen paljain jaloin puutarhassa, vaikka ilma on välillä viileää. Joskus sataa rakeita, ukkostaa,  ja sitten taas paistaa aurinko. Mutta on kesä ja loman ensimmäinen viikko mummolassa 1960-luvun loppupuolella.

Tänään, viisikymmentä vuotta myöhemmin, meillä kasvaa ruohosipulimättäitä siellä täällä sekä kotipuutarhassa että pienen punaisen mummonmökkimme keittiöpuutarhassa. Osan annan kukkia, osan leikkaan syötäväksi illallispöytään, ruisleivän päälle. Nappaan ruoholaukan varren suuhuni. Silloin muistan aina mummoani, tuota suloista sipulisuuta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Aika on purkaa ja aika rakentaa

Ihminen on oiva otus. Jatkuvasti se keksii uutta tekemistä, vaivannäköä, joku sanoisi, ja on sanonutkin jo, aikaa sitten. Milloin pureta...