tiistai 15. tammikuuta 2019

Merkillisiä merkityksiä



Berliinissä asuva, Kiovassa syntynyt ukrainalais-puolalainen Katja Petrovskaja (s. 1970) tekee pitkän ja laajan matkan ajallisesti ja maantieteellisesti kertoakseen sukunsa tarinan esikoisromaanissaan Ehkä Esther (Vielleicht Esther, Suhrkamp Verlag Berlin 2014). Teoksessa hän etsii juuriaan ja kadonneita sukulaisiaan. Petrovskaja kirjoittaa saksaksi, mutta puhuu äidinkielenään venäjää.

Kirjasta on jo tehty useita suomenkielisiäkin arvosteluja (jotkut ikävä kyllä hutaisten), joten tätä en halua enää täydentää vaan, vaan mieleeni nousi muutamia mielenkiintoisia seikkoja, jotka ovat samankaltaisuudessaan Paul Austerin New York – Trilogiassa (The New York Trilogy 1987) esiintyvien tulkintojen kanssa erityisen mielenkiintoisia, merkityksellisiä.


Ehkä Estherin sivulla 97 esimerkiksi kirjoittaa Petrovskaja näin:

Kävelin ulica Cieplan päästä päähän, kerran toisensa perään. Olin tietysti tiennyt etukäteen, ettei korttelista ole mitään jäljellä, mutta kuljin sitä etsiessäni sinne tänne kuin heiluri, kuin metronomi, kuin aika itse, tahtia hidastamatta, aivan kuin edestakaisin kulkemalla suorittaisin, tapailisin ja kehittelisin jonkinlaista rituaalia siinä toivossa että onnistuisin hahmottamaan ajan ääriviivat.

Samanlaisesta harhailusta kirjoittaa Paul Auster lähes kolmekymmentä vuotta aiemmin sivulla 69:

Vanhus harhaili lähiseudun katuja, eteni verkkaisesti, joskus mitä lyhyimmin etapein, seisahtui, siirtyi taas, seisahti jälleen, ikään kuin jokainen askel tulisi punnita ja mitata ennen kuin sen voisi ottaa mukaan askelten summaan.

Auster kuvailee laajasti ja yksityiskohtaisesti usean sivun verran hahmon Stillmanin liikkeitä häntä seuraavan Quinnin kautta, kuten:

Hän oli tottunut kuljeksimaan. Pitkät kaupunkiretket olivat opettaneet hänelle miten sisäiset ja ulkoiset asiat liittyivät toisiinsa. Muuttamalla asiat päinvastaisiksi päämäärättömän kuljeskelun avulla hän onnistui parhaina päivinä kääntämään ulkopuolen sisäänpäin ja siten kumoamaan sulkeutuneisuuden ylivallan.

Ja sitten Quinn luonnosteli pikku kartan alueesta, jolla Stillman oli kierrellyt (s. 75-77).

Auster etsii merkityksiä askeleista. Samaa tekee Petrovskaja. Hänkin piirtää oman karttansa ulica Cieplan geton karttaan (s.96).

Molemmissa teoksissa eletään toisen elämää todeksi ja etsitään merkityksiä. Onko niitä, kuten me ihmiset oletamme? Kuten Austerkin kirjoittaa: ”Oletettiin että ihmisen käytös oli ymmärrettävissä, että liikkeiden, oikkujen ja vaikenemisten loputtoman julkisivun takana piili jonkinlainen yhteys, järjestys, vaikuttimien lähde.”

Tässä kirjoituksessa ei tämän enempää. Merkityksiä on kuitenkin mielenkiintoista etsiä sieltä ja täältä sekä kirjallisuudesta että omasta todellisuudesta.

perjantai 11. tammikuuta 2019

Täällä ja siellä - terveisiä syrjäseudulta!


Suomessa usein kuulee puhuttavan syrjäseudusta, vieläpä vähän halveksivaan tai alentavaan sävyyn. Syrjäseutu alkaa joidenkin mielestä heti kehä kolmosen jälkeen. Jopa valtakunnan uutisten säätiedotuksissa pitää mainita lähes joka kerta, että: "Meillä täällä Helsingissä tai Etelässä..." Säätiedotuksia katsovat ihmiset kuitenkin asuvat suurimmaksi osaksi jossain muualla kuin Helsingissä tai Helsingin Pasilassa. Miksi siis täytesana täällä

Syrjäseuduksi ei kuitenkaan lasketa (aina) Tamperetta. Syrjäseutua eivät ole Espoo tai Vantaa, ei edes niiden osa, vaikka näillä paikkakunnillakin on maaseutumaisia piirteitä.

Syrjäinen paikka, syrjäseutu on paikka, jonne on vaikea päästä ja joka on kaukana keskustasta. Englanninkielinen käännös, isolated, tuntuu vähän liian vahvalta. Periferia on suora käännös englannin periphery-sanasta, sekin negatiivisväritteinen. Entä sitten takahikiä? Ei yhtään sen parempi.
Nykypäivän Suomessa ei tarvitse olla "isolated" vaikka asuisi missä, siitä pitää teknologia huolen. 

Syrjäseutu onkin sellainen pään sisäinen juttu. Jos maailma on itselle avoin, maailma on jo sinussa. Mikään ei ole sinusta syrjässä, etkä sinä ole syrjässä, vaikka asuisit metsän keskellä tai meren rannalla. Syrjässä on ihminen, joka on pakotettu menemään paikkaan, josta ei pääse pois. Ja riippuu tietysti vähän myös siitä mihin suuntaan haluaa katsoa. 



Kaupunkeja on monenlaisia. Esimerkiksi Espoolla on jopa viisi kaupunkikeskusta. Ne ovat kauppakeskuksia, joihin sijoittuvat asunnot, palvelut ja työpaikat. Ja näissä keskuksissa sattuu asumaan paljon ihmisiä ja vieläpä junaradan läheisyydessä. Mitä jos et tarvitsekaan ihan kaikkia näitä tarjolla olevia palveluita tai tarvitsemasi palvelu onkin jossain muualla? Syrjäisyyden mitta ei ole määriteltävissä ihan yksioikoisesti. 

Syrjäaseutu sanana kalskahtaa siltä, että koko elämä olisi siellä pysähtynyt. Suomi, yhtä lailla kuin muutkin maat, on täynnä hienoja kaupunkeja ja niiden kupeessa olevia kyliä. Ne ovat paikkoja, jotka eivät tunnu lainkaan syrjäisiltä, kun niissä on, elää ja asuu ja vierailee. Vai mitä mieltä ollaan sellaisista kaupungeista kuin Rauma ja Nurmes, Iisalmi, Pietarsaari ja Kokkola,  elinvoimaisesta Kuopiosta, Joensuusta ja Kristiinankaupungista tai Lappeenrannasta, Imatrasta puhumattakaan? 

Ja tämän hetkinen kotikaupunkini Pyhäjärvi on ihan yhtä viihtyisä kuin entinen keskiaikainen kotikaupunkini Malchow Saksassa (joka on todellinen kaunotar) tai skotlantilainen merenrantakaupunki Cellerdyke. Ne ovat kaikki pikkukaupunkeja omaleimaisine ilmiöineen.






sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Mummopsykologiaa vastarinnaksi manipuloinnille

Hyviä ja rakentavia vuorovaikutustaitoja tarvitaan aina, on sitten kysymys ystävistä, perheestä, sukulaisista tai työyhteisöstä, valtiotasoa unohtamatta.  Tämä kaikki suorastaan huutaa empatiaa eli lyhyesti sanottuna kykyä asettua toisen asemaan.

Empatia, empatia, missä olet!

Suomen Mielenterveysseura määrittelee mielestäni vuorovaikutustaidot hyvin. Sen mukaan vuorovaikutustaidot tarkoittavat kykyä ja halua vaihtaa ajatuksia, kokemuksia, mielipiteitä tai tekoja toisten kanssa ja toimia yhdessä. Keskeistä on vastavuoroisuus eli se että molemmat tai kaikki osapuolet antavat panoksensa yhteiseen keskusteluun tai tapahtumaan.

Tämähän on mummopsykologiaa! 

Termin lainaan Makke Leppäseltä (PsM, MBA), joka on Senior coach sekä positiivisen ja valmentavan psykologian asiantuntija. Hän on sitä mieltä, että mummopsykologia toimii johtamisessakin.  Leppäsen mukaan positiivisessa vaatimisessa keskeistä on nimittäin se, että johtaja kohtaa joka tilanteessa johdettavansa samalla kunnioituksella ja inhimillisyydellä kuin oman isoäitinsä haastaen ja tukien heitä ”ylittämään itsensä, omat rajansa ja saavuttamaan omat tavoitteensa”.
Leppänen kirjoittaa, että johdettavia on kohdattava samalla kunnioituksella kuin isoäitiä. Kääntäisin tässä yhteydessä ajatuksen kuitenkin niin, että isoäitien oletetaan kohtelevan kunnioittavasti lapsenlapsiaan tarkoituksena kannustaa heitä (haastaen ja tukien) tavoitteissa kuten työntekijöitä tulee kannustaa kaikella kunnioituksella. 

Lapsia yleensä kasvatetaan yrittämällä vaikuttaa heihin. Kukapa ei haluaisi kannustaa lapsia pärjäämään elämässä ylipäätään, koulussa, harrastuksissa ja ihmissuhteissa? Vaikuttamalla lasten asenteisiin ja käyttäytymiseen opetetaan heitä myös välttymään vaaroilta.

Vaikuttamisyritykset ovat siis usein miten positiivisia. Kuuluuhan tavalliseen vuorovaikutukseen aina jonkin verran toiseen ihmiseen vaikuttamista, kun yritämme ”myydä” omia itse hyvinä pitämiämme ideoita, kokemuksia, mielipiteitä ja ajatuksiamme toisille. Kaupankäynnissäkin mainosten kautta ostajiin yritetään vaikuttaa niin, että syntyisi myönteinen ostopäätös.

Vaikuttamisella ja vaikuttamisella on eronsa. Mistä siis tunnistaa negatiivisen ja tuhoisan vaikuttamisen, manipuloinnin, hyvästä vaikuttamisesta?

Pienenä vinkkinä voisi pitää sitä, että positiivisen vaikuttamisen motiivit ovat hyvät, sillä silloin on tarkoitus tuottaa jotain hyvää toiselle, saada toiselle parempi mieli tai jopa estää häntä joutumasta vaaraan. Negatiivinen manipulointi merkitsee asioiden tietoista muokkaamista sellaiseen suuntaan, että lopputulos on manipuloijalle myönteinen, tarkoituksena muuttaa toisen käyttäytymistä vilpillisin ja salatuin keinoin henkisen tai fyysisen väkivallan keinoin. Lisäksi negatiiviseen manipulointiin liittyy usein valehtelua ja huijaamista.

Mitä teet, jos törmäät manipuloijaan, joka ei ole psykopaatti, mutta käyttäytynyt kuin ”kusipää” (kuten Thomas Erikson heitä kirjassaan Psykopaatit ympärilläni nimittää)?  Eriksonin neuvo on, että tee vastarintaa tai lähde kävelemään! Toinen asia onkin, jos olet tekemisissä psykopaatin kanssa. Silloin on leikki kaukana. Psykopaattia ei nimittäin voi parantaa. On vain yksi keino, kehottaa Erikson: ”Lähde!”

KUVA: Manipulointi jättää jälkiä. Joskus ainoa keino on lähteä.






Lähteitä:
Thomas Erikson, Psykopaatit ympärilläni, Kuinka tunnistaa ja välttää manipulointi (Atena kustannus Oy 2018)





tiistai 1. tammikuuta 2019

Uuden vuoden aaton makuja meillä ja muualla

Mitä teillä syötiin uuden vuoden aattona? Syötiinkö perinteisesti perunasalaattia ja nakkeja? Vai ihan jotain muuta?

Nina Neissl esittelee Skyscannerissa 17.9.2018 julkaistussa artikkelissa Glück bringendes Silvester-Essen aus aller Welt uuden vuoden aaton ruokia, teemana  erityisesti eri maiden tavat syödä onnea tuottavia ruokia. 

"Spitzkohl" on Saksassa suosittu vihannes.


Jutun mukaan esimerkiksi Kiinassa syödään nuudeleita ja salaattia, ja mitä pitempi nuudeli tai spagetti, sen onnea tuottavampi se on. Sen sijaan epäonnea tuottaa, jos nuudelin leikkaa pieniksi paloiksi tai rikkoo sen. Kiinankaali eli bái​ cài 白 菜 -sanaparin jälkimmäinen sana cài kuulostaa hieman kiinankielen sanalta cái​ 财 eli rikkaus tai omaisuus. 

Espanjassa uskotaan, että kun syö keskiyöllä 12 viinirypälettä, onni seuraa ja ehkäpä juuri vuoden jokaisena kuukautena.  

USA:ssa onnea tuo maissileipä ja erityisesti sen takia, että sen kultainen väri muistuttaa kultaa.

Itävallassa leivotaan onnen possu  "Falsches Schwein", joka on tehty marsipaanista ja hiivataikinasta.  

Skandinaviassa, Puolassa ja Saksassa sekä Kiinassa uskotaan kalan tuovan onnea. Se tarjoillaan eri muodoissa, kalasalaattina, tai kuten Kiinassa, kokonaisena päästä pyrstöön.

Saksassa ja USA:ssa sekä Tanskassa vihreät vihannekset kuten kaalit  ovat hitti, sillä ne muistuttavat väriltään vihreää seteliä. 

Italiassa syödään linssiä, sillä sen muoto muistuttaa kolikkoa.

Filippiineillä asetetaan pöytään pyöreän muotoisia hedelmiä, kahdeksan, kaksitoista tai kolmetoista kappaletta, onnea koko perheelle tuottamaan. 

Lähteet:
https://www.skyscanner.de/nachrichten/glueck-bringendes-silvester-essen-aus-aller-welt 
https://tulkoon-onni-福到倒了-muita-sanaleikkeja/

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Suoraan kotiovelta luontoon

Tänään, kuten myös monina muinakin aamuina, päivinä, iltapäivinä ja iltoina lähdimme kävelylle suoraan kotiovelta. Tällä kertaa suunnistimme aamupäivällä Pyhäjärven jäälle. Pakkasta oli seitsemän astetta, ja ilmassa sumua niin että Pyhäsalmen tummat kaivostornitkin peittyivät aika ajoin näkyvistä. Idästä oli aurinko jo nousemassa ja taivaalla väreili harmaata, sinistä ja punaista, vihreääkin.
Katsoin mihin suuntaan tahansa, näkymä huikaisi: valkoista silmän kantamattomiin, taivaan vaihtuva värikirjo hentona, mutta selvästi aistittavissa, auringonvalo.















KUVA: Matthias Oertel

Luonnon läsnäolo hiljaisuudessa ja autiuudessa on monelle muullekin puhdistava ja voimaannuttava kokemus. On onnekasta asua luonnon läheisyydessä ja vieläpä alueella, jossa neljä vuodenaikaa selvästi ovat olemassa! 

Katsoin eilen saksalais-itävaltalaisen elokuvan Die Wand (2012, ohjaus Julian Pölsler). Siinä näkymätön seinä estää naista poistumasta metsäiseltä vuoristoalueelta. Nainen (näyttelijä Martina Gedeck) elää vuoristomökissä koiran, lehmän ja tämän vasikan, kissan ja tämän poikasen kanssa. 
Ja lyhyesti kerrottuna, nainen löytää sopeuduttuaan outoon tilanteeseen, itsensä. Elokuva herättää useita ajatuksia, yhtenä niistä sen, miten ihminen alunperin on osa luontoa, mutta lähtenyt kehittämään elämää eri suuntaan. En uskalla todeta nyt, että väärään suuntaan, mutta kenties samaan aikaan pois itsestä. Näinä päivinä on vahvasti ilmassa ihmiskunnan tarve löytää tasapainoa ja rauhaa, että jaksaa ylipäätään elää ja olla. Ja siihen on yksi lääke: luonto ja joskus vahvemmin,  näkymättömän seinän luoma illuusio suojaavasta yksinäisyydestä. Elokuva pohjautuu Marlen Haushoferin samannimiseen romaaniin (suom. Seinä).

Matkamaalle.fi sivun blogi-kirjoituksessakin, Rakkaudesta metsään https://www.matkamaalle.fi/article/2996/) todetaan heti aluksi, että luonto on ihmisen alkuperäinen koti. "Hiljainen metsä saa aikaan ihmeitä. Se elvyttää ja tuo hyvinvointia. Sieltä löytyy itselle sopiva mielipaikka ja samalla irtautuu arkipäivästä ja saa etäisyyttä huoliin, kun ärsykkeiden määrä vähenee." Kirjoittaja on Vuokko Isokorpi.

Pyhäjärvellä on metsää ja vesistöjä, suota ja rantaa. Niiden luokse opastaa muun muassa kotiseutuneuvos Jorma Tulkun Paikan muisti -sarja. Kirjan ensimmäinen osa, Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjärvi (Tieto&Taitto 2016) näyttää kulkijalle vesiltä ja rannoilta tärkeitä merkkipaikkoja. Sarjan toisessa osassa Pyhäjärvi Ol. Rajat ja sydänmaat kuljetaan kirjoittajan matkassa nimensäkin mukaisesti Pyhäjärven rajoilla ja sydänmailla (Tieto&Taitto 2018). 



keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Verhoja ja verhoja


On verhoja sisustukseen, pimennykseen, Suomessakin entisaikoina, ennen kolmenkertaisia ikkunoita, suojaamaan kotien huoneita viimalta ja tuulelta, auringonpaisteelta ja vierailta katseilta. On paksuja verhoja tai keveitä tuulessa liehuvia valoverhoja kuin henkäyksiä, jotka tuovat aavistuksen onnellisesta elämästä vailla huolia ja murheita.
Verhot peittävät, estävät, sulkeutuvat ja avautuvat. Verhot-sanaa on käytetty metaforana runoudessa ja proosassa kautta aikojen. Jokin verhoaa, peittää jotain. Verhon takaa avautuu jotain.
Minä olen tottunut vaihtamaan verhot vuoden aikojen mukaan. Jouluksi punaista, keväisin keltaista ja hennon vihreää, kesäksi jotain raikkaan sinistä, syksyllä sinapin keltaista, kenties ruskeaa. Kaikissa kulttuureissa ei verhoja niin tiuhaan tahtiin vaihdeta vaan samat verhot pidetään ikkunoissa vuodesta toiseen.

Hongkongissa huomioni kiinnittyi korkeiden, pilviä hipovien talojen ikkunoihin ja niiden verhoihin. Yövyimme uudessa, juuri avatussa Hotel COZi Oasis -nimisessä hotellissa, joka  sijaitsi ränsistynessä kaupunginosassa, mutta jossa mitä ilmeisimmin vuokrat ovat erittäin korkeat ja asuntojen pinta-alat erittäin pieniä. Tämän kertoi tapaamamme hongkongilainen nainen, joka asui puolet vuodesta Hongkongissa ja puolet Britaniassa, Liverpoolin lähellä pienessä kaupungissa. 

YLE:n Aasian kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen kirjoittaa reportaasissaan ”Vantaan 15 neliön minikoditko pieniä? Tuhannet hongkongilaiset asuvat alle 10 neliön kopperoissa, sillä maailman kalleinta kaupunkia voi rakentaa vain ylöspäin”, 26.12.2018: ”Kadulla ihmiset näyttävät hyvinvoivilta mutta sisällä alkaa toinen todellisuus. Korkeuksiin kohoavan talon ikkunoissa autotien yllä kuivuvat pyykit eivät enää näytä vain hauskalta yksityiskohdalta.” https://yle.fi/uutiset/3-10563133

Kauniilta tai hauskoilta eivät myöskään näytä hongkongilaisten asuntojen verhot. Niitä ei varmasti ole tarkoitettu somistamaan tai luomaan sisustuksellisia elementtejä. En nyt myöskään ihmettele artikkelin luettuani sitä, että ihmiset tuntuvat kaduilla olevan iloisia ja vapautuneita. 

Tila on tärkeä, vaikka sitä ei Hongkongin kaduillakaan juuri ole. 

KUVAT:  Matthias Oertel


maanantai 17. joulukuuta 2018

Open studios in Cellardyke – Cellardyken avoimet studiot


Pienten kaupunkien viehätys piilee usein siinä, että niissä järjestetään kaikenlaisia omaleimaisia tapahtumia, festivaaleja. Sellaiseen törmäsimme vähän kuin sattumalta viime kesäkuussa Cellardykessa, Skotlannissa.

Olimme illastamassa The Haven Bar & Restaurant Cellardykessa, kun sen tarjoilija seisahtui pöytämme ääreen ja kertoi Cellardykessa ja sen naapuripaikkakunnilla samanaikaisesti järjestettävästä East Neuk Open Studios -festivaalista: kahden viikonlopun aikana paikalliset taiteilijat ja tekijät avasivat ovensa ja esittelivät ja kertoivat vierailijoille töistään.

Follow the red balloons! Niin teimme! 


Astuimme sisään huoneisiin. Mieleen jäi muun muassa taiteilijakoti, jossa Gemma Wycherleyn luontovalokuvia oli esillä. Häntä inspiroi erityisesti alituisesti vaihtuva meri ja valo. Istahdimme sohvalle, söimme mansikkavoileipiä, kuuntelimme musiikkia – nautimme tunnelmasta ja avoimista ihmisistä ja tietysti taiteesta. www.eastneukopenstudios.org KUVA: Matthias Oertel


Heinäkuussa omalla paikkakunnallamme Pyhäjärvellä järjestetään nykytanssifestivaali Täydenkuun tanssit, Full Moon Dance -festival. Siinä on samaa, lämmintä henkeä kuin Cellardyken festivaalissa. Kaduilla ja kuppiloissa, torilla, tapaat ystävällisiä ja avoimia ihmisiä sekä koet korkeatasoista taidetta!



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Koko perhe parturissa Kiinassa - peukku palvelulle


Suomen itsenäisyyspäivänä päätimme lähteä pyöräilemään läheiseen Zhuhain kaupungin Tangjia lähiöön, minä-mummo, Opa eli pappa, lapset ja heidän äitinsä. Perheen isä oli töissä, olihan normaali arkipäivä Kiinassa.
Tyttären perheelle parinkymmenen minuutin pyörämatkan päässä oleva Tangjia on vakiopaikka kun halutaan ostaa tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja kalaa.  
Tällä kertaa kuitenkin suunnistimme läpi vilkkaiden katujen, laajan ja värikkään torin, suoranaisen sekamelskan keskellä, suoraan parturiin, sillä perheen kolme ja puolivuotiaan pojan oli aika leikkauttaa kiharat.
Muumipuseroinen Atte ohjattiin heti (ilman ajanvarausta) hiusten hellävaraiseen pesuun ja hiusten leikkaaminen saattoi alkaa. Attea vähän hiusten pesu jännitti, mutta pehmeässä nahkanojatuolissa, makuuasennossa hän pian rentoutui. 
Innostus iski meihin muihinkin, ja Opa päätti myös leikkauttaa ja ajatuttaa hiuksensa. Hänelle ilmestyi heti, kuin taikasauvasta napauttamalla parturi laukkuineen ja niin Opakin ohjattiin pesuun. Pesun hoiti toinen henkilö kuin parturi. Opan hiukset pestiin sekä ennen että jälkeen leikkauksen, kuten myös  Aten.  
Perheen äiti puolestaan hävisi jonnekin heti, kun hän oli kertonut myös haluavansa leikkauttaa hiuksensa. Ihmettelimme mihin kummaan hänet yhtäkkiä vietiin? 
Kiinan kielitaitoa ei minulle juuri ole ehtinyt kertyä ”hyvää päivää”-toivotuksen, (Nǐ hǎo!, "Sinä olet hyvä!”) lisäksi, mutta sain kysyttyä jotain mamasta, samalla viittasin omaan päähäni ja annoin ymmärtää, että minäkin halusin hiusten leikkauksen. Minut vietiinkin heti yläkertaan, jossa myös helpotuksekseni tyttäreni oli hiustenpesussa. Pojatkin ihmettelivät, että missä äiti oli ja heti kun äiti tuli takaisin, eivät malttaneet olla hänestä erossa edes hiusten käsittelyn ajan 😀.
Minut taas ohjattiin hierontatuoliin, joka nappasi koko kehoni käsittelyyn. Samaan aikaan hieroja hieroi ja vaahdotti päätäni ainakin kaksikymmentä minuuttia. Käsittelyn jälkeen minua odotti taas eri parturi laukkuineen. Heitä ilmestyi aina tarvittaessa jostakin, ihan kuin liukuhihnalta. Oli jo myöhäinen iltapäivä. 
Kun hiusten leikkaaminen oli valmis, nostin peukalon pystyyn 👍ja niin teki myös parturipoika. Hän taisi olla helpottunut siitä, että onnistui leikkaamaan vaaleat hennot hiukseni. Koko hoito meiltä kaikilta yhteensä maksoi hierontoineen 26 euroa.
Joku sanoi, että Kiinassa on paljon sääntöjä ja määräyksiä, varmasti onkin, kuten jokaisessa yhteiskunnassa on.  Arkielämän palvelut kuitenkin Kiinassa näyttävät pelaavan. 

KUVA: Matthias Oertel


tiistai 11. joulukuuta 2018

Sitä saa mitä tilataan - Kuljetus pelaa Kiinassa



Tänään oveen on koputettu kolme kertaa, anteeksi neljä, ei kuin viisi (tätä kirjoittaessani, joulukuun 3. lisäys +2), eilen sunnuntaina kaksi, joka päivä vähintään muutaman kerran. Nyt en enää säpsähdä outoa ääntä, olen jo hieman tottunut Kiinan tapoihin, enkä ihmettele kummajaista kuten Suomessa, jossa harvoin  kukaan enää koputtelee ovea tai soittelee ovikelloa. Harvoin siellä, siis Suomessa, postipaketit kannetaan kotiin vaan noutopaikkana toimii matkahuolto, R-kioski tai K-kauppa ja vielä yleistyvämmin pakettiautomaatti (Jyväskylässä on Yleradio Jyväskylän 12.12. aamun uutisten mukaan eniten pakettiautomaatteja tällä hetkellä). Siellä on oma pakettiautomaattikujansa. 
Kiinassa sen sijaan kuljetus kotiin pelaa, ainakin kaupungeissa. Tavaran tilaaminen, elintarvikkeet mukaan lukien on helppoa, ja jo seuraavana päivänä tilauksesta ripeät kuljettajapojat kärryineen ovat ovesi takana, satoi tai paistoi. Ja heillä on kiire. Kuljetus toimii urakkapalkalla, parhaana päivänä ansio voi nousta 1200 euroon. Se on kiinalaisittain iso palkka, sillä Kiinan virallisten palkkatilastojen mukaan kaupunkialueilla ansaitaan 750 euroa kuukaudessa (BOFIT 2017).


Tyttäreni perhe tilaa maidot, leivät, jogurtit ja riisit sekä juomaveden ja melkein kaiken tarvittavan. Maito kannetaan kotiin kylmänä, mikä onkin järkevää Etelä-Kiinan subtrooppisella alueella. Ei sillä etteikö Zhuhain kaupungista saisi sitä mitä tarvitsee. Eilen kävimme isossa ostoskeskuksessa ruokaostoksilla ja samalla lounaalla. Kaupassa oli kaikkea mitä Suomessakin ja vielä enemmän. Kassa toimi itsepalveluna ja ostokset maksettiin puhelimella, mikä onkin mahdollista joka paikassa, toreilla ja jopa yksityisten ihmisten välisessä kaupankäynnissä. Taidamme Euroopassa olla aika kaukana Kiinasta tässä mielessä.
Paljon puhutaan siitä, että kiinalainen laatu on huonoa. Mutta taitaa olla niin, että kiinalaiset valmistavat juuri sitä mitä tilataan. Mitä jos tilattaisiinkin parempaa laatua ja myös oltaisiin valmiita maksamaan siitä! Turha syyttää kiinalaisia siitä, että halutaan ostaa tuotteita niin halvalla kuin mahdollista. Ei sellaista hokkuspokkusta pysty mikään maa ennen pitkää toteuttamaan, että pilkkahinnalla saisi parasta mahdollista. Ja voisihan sitä siirtää tuotantoa takaisin omaan maahankin. Saataisiinkohan kuljetus pelaamaan yhtä ripeästi kuin Kiinassa?



Pakettilajittelupiste Kiinassa Zhuhaissa. Homma toimii vaikka ei siltä eurooppalaisittain näytä. KUVA: Matthias Oertel

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

"Sapere" maistamista ja tietämistä


Ihailemani amerikkalainen nykykirjailija, sanaleikeistäänkin tunnettu Paul Auster tuo esille New York Trilogiassa Stillmanin kautta merkityksen ”maistaminen” sanalle, joka oikeastaan viittaa latinankieliseen sanaan ”sapere” ja joka tarkoittaa sekä maistamista että tietämistä. Tässä siis viitataan paratiisin tiedonpuuhun, omenan alkuperään jonka maistaminen toi maailmaan tiedon eli hyvän ja pahan (s.49).

Suomen kielessä maku-sanaa käytetään muussakin mielessä kuin ruuan ja juoman yhteydessä. Esimerkiksi: ”Hänellä on hyvä maku pukeutumisessa.” ”En saa millään makua teihin kehenkään”, tapasi äitini taas sanoa minulle usein tarkoittaen koko perhettäni. Mahtaako hän sittenkin oikeasti tarkoittaa, että ei tiedä meistä mitään? Se olisi jo paljon helpompi asia ymmärtää, ja kenties yrittää parantaa välejä lisäämällä tietoa. ”Ei saada makua” johonkin asiaan tuntuu lopulliselta, ja ”ei saada makua” johonkin ihmiseen erityisen loukkaavalta. Voisiko toista ihmistä sen sijaan makustella, totutella tietämään ja kenties silloin oppia hyväksymään? 
Monta kertaahan emme pidä jostakin josta emme tiedä mitään tai mitä emme ole ikinä edes maistaneet. Toinen asia on se, että emme kerta kaikkiaan pidä jostakin. Sekin on sitten hyväksyttävä.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Keskeltä reunalle – Pyhäjärven kirjaston surullinen tila




Vuosia sitten, ehkä 15 - 20 vuotta sitten kirjoitin artikkelin saksalaisen Malchowin kaupungin kirjastosta Kirjastolehteen. Kirjasto keskellä kaupunkia oli otsikkona. Kun lapsemme olivat pieniä ja vähän isompiakin, vietimme Malchowin kirjastossa monen moista yhteistä tuntia. Kirjasto oli yksi rakkaimmista paikoista.

Sama otsikko, Kirjasto keskellä kaupunkia kuvasi myös Pyhäjärven kirjastoa marraskuun toiseen päivään, viime perjantaihin asti, sillä se oli keskellä kaupunkia, keskellä sen asukkaita, kaiken ikäisiä lapsista vanhuksiin, matkailijoidenkin helposti saavuttama ja ennen kaikkea kaikkien yhteisenä olohuoneena, jonne oli helppo tulla, helppo piipahtaa kirjoja lainaamaan, lehtiä lukemaan, taidenäyttelyitä katsomaan ja paljon muuta. Kirjastohan on monitahoinen, ei vain pelkkä lainaamo.



Ikävä kyllä tämä ihana, muuallakin arvostettu ja ihailtu Pyhäjärven kirjastomme siirretään teollisuusalueelle, vanhan ammattiopiston tiloihin, syrjään ja reunalle! Kirjasto keskellä teollisuusaluetta! Onko moista kuultu! Kirjaston henkilökunta varmasti tekee parhaansa, että asiakkaat viihtyvät myös uudessa paikassa, mutta päättäjiltä veto on häpeäksi. Eikö löytynyt parempaa paikkaa, jos kirjaston tila "joudutaan" luovuttamaan toisaalle?

Tänään tein alueelle tutustumismatkan kävellen, keskelle teollisuushalleja, romukasoja, jätteitä, roskaa, huonosti hoidettuja alueita. Matka ei tosiaankaan ollut mitenkään mieltä ylentävä. Ja vaikka sinne menisi autolla, ei sen sijainti tulisi yhtään lähemmäksi tai miellyttävämmäksi.  Kyllä olimme ennen ylpeitä kirjastostamme keskellä kaupunkia! Yhtä ylpeitä kuin silloin ennen Malchowin kirjastosta!

Kirjasto kuuluu olla pienilläkin paikkakunnilla keskellä kaupunkia, keskellä kulttuuria. Vaikuttavuutta mitataan nykyaikana muillakin mittareilla kuin rahalla. Ja alla oleva Tuula Haaviston artikkeli pätee myös maaseutukaupunkien kirjastoihin. Hän toteaa siinä muun muassa, että helposti saavutettava julkinen tila voi lisätä kaupungin hyvinvointia ja yleistä kapasiteettia.

Kirjastoihin syntyy jokamiehen innovaatiokeskuksia
TUULA HAAVISTO
kirjastotoimen johtaja, Helsingin kaupunginkirjasto – Yleisten kirjastojen keskuskirjasto

”Kirjastot ovat nykyään tärkeä osa elinvoimaista kuntaa. Kirjastot inspiroivat kansalaisia kokeilemaan uutta teknologiaa, mahdollistavat luovia kumppanuuksia ja rohkaisevat verkostoitumaan. Kirjastojen työskentelyyn soveltuvat tilat, tiedonhakupalvelut ja erilaiset aineistot ovat tärkeä osa etenkin uusien yritysten alkutaivalta.
Helsingin keskustakirjastoa suunniteltaessa ja muihin kirjastoihin vertailuja tehtäessä on konkretisoitunut, miten paljon sopivasti varustettu ja helposti saavutettava julkinen tila voi lisätä kaupungin hyvinvointia, luovuutta ja yleistä kapasiteettia. Tämä artikkeli käsittelee tilannetta isoissa kaupungeissa, mutta pienemmilläkin paikkakunnilla kirjasto voi olla tärkeä uutta toimeliaisuutta ja kaupunkikulttuuria mahdollistava ympäristö.” Lähde: http://vaikuttavuus.kirjastot.fi/innovaatiokeskuksia.html



Merkillisiä merkityksiä

Berliinissä asuva, Kiovassa syntynyt ukrainalais-puolalainen Katja Petrovskaja (s. 1970) tekee pitkän ja laajan matkan ajallisesti ja maa...