keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Nuotan vetoa


Pyhäjärven vesillä. Kuva ollut alkuperäisesti Visit Pyhäjärvi -medialehdessä. Kuvaaja Anitta Oertel
Vedetään nuottaa, saadaan paljon kaloja. Kissalle kiisket, koiralle kuoreet. Isot kalat myydään, pienet kalat syödään - kups kalat konttiin!

Leikissä vedetään nuottaa yhteistuumin, ja hyvin on meille suomalaisille vanhan lastenlorun oppi mennytkin perille, iskostunut tapaamme hoitaa asioita.  
Yhteistyön avulla on saavutettu nuorehkossa yhteiskunnassamme paljon: On selviydytty köyhyydestä ja kurjuudesta. Kansa on sivistynyt ja tasa-arvoista järjestelmäämme, etenkin koulutusjärjestelmäämme arvostetaan ulkomaita myöten. Olemme nyt hyvinvointivaltio, vielä melko turvallinenkin ja juuri julkaistussa onnellisuusmittarissa se onnellisin, mutta huomio, valtio: ei välttämättä onnellisin kansa.
Nuotta on ollut kalaa täynnä pitkään ja näyttäisi olevan jatkossakin, sillä Suomi on ensimmäisellä sijalla myös maailmanlaajuisessa tulevaisuuden koulutus -indeksissä (https://educatingforthefuture.economist.com/).
Ongelmia tahtoo vain tuottaa saaliin jakaminen. Meidän demokratiassamme (muunlaisiakin on) on totuttu jakamaan kalasaalis suhteellisen tasapuolisesti verotuksen kautta niin, että kissa on saanut kiiskensä ja koira kuoreensa. Kaikkein isommat myydään tosin vähän liiankin äkkiä ja ne pienimmät syödään! Loput konttiin eli jotain pitäisi jäädä säästettäväksikin.
Kuntapolitiikassa ja -taloudessa kunnilla on omat nuottansa, ja jos tulot ovat niitä kaloja, on niistä eroteltava pienet ja isot moneen tarpeeseen ja palveluun, omiin ja yhteisiin.
Kaloista on syytä pitää huolta, jotta vedettävää löytyy. Kuka tässä systeemissä on sitten vetäjä ja kuka/mikä saalis? Menee liian kafkamaiseksi pyörittely, jos meinataan, että vetäjät ja saaliit, ainakin samanaikaisesti, ovat yhtä. Franz Kafka on siinä osunut oikeaan, mutta byrokratiakaan ei välttämättä vähene sitä vähentämällä.  
Kunnat kilpailevat asukkaista, mutta samalla ihmiset nähdään kustannuksina ja kuluttajina. Kokonaisuuden kannalta Suomen kokoisessa valtiossa ei ole isoja mahdollisuuksia vetää asukkaita omaan nuottaansa ilman että lisäys olisi toisen vähennys.

Julkaistu ensin Selänne-lehdessä 22.3.2019




maanantai 15. huhtikuuta 2019

Kyllin hyvä vanhuus


Mielenterveyden Keskusliiton Käsikädessä -lehdessä (2/2011) julkaistiin kahdeksan vuotta sitten vanhuutta käsittelevä artikkelini, joka pohjautui vanhuspsykiatriaan erikoistuneen psykiatri Pirjo Juhelan kirjaan Missä on isäsi, kuinka voi äitisi? (Kirjapaja 2006).
Siinä Juhela muun muassa pohtii käsitettä kyllin hyvä vanhuus. Hän kertoo nähneensä vanhuksia, joiden vanheneminen on tuntunut kyllin hyvältä, mutta myös vanhuksia, joiden kohdalla toivoisi, että voisi auttaa heitä löytämään omat vaistonvaraiset ja kyllin hyvät ratkaisut. Kyllin hyvä ei tarkoita täydellistä vanhuutta.
Juhelalle tulee mieleen kyllin hyvästä vanhenemisesta sana uteliaisuus. Hänen mielestään kyllin hyvään vanhuuteen on hyvä lähteä valmistautumaan jo varsin nuorena, ja yksi tapa siihen voisi olla uteliaisuus vanhuuteen – jo nuorena.
Itsekin usein mietin sitä millainen vanhus olen, sitten kohta, parinkymmenen vuoden päästä. Siihen ei ole enää pitkä aika, sillä aika menee tunnetusti nopeasti. Minkälainen äiti olen silloin, millainen isoäiti, kenties isoisoäiti? Miten lapseni ja lastenlapseni minut silloin näkevät? Voinko kehittyä jo nyt kasvamaan niin, että minulla olisi kyllin hyvä vanhuus ja olisin siis hyvä itselleni ja myös läheisilleni, kun olen vanha?
Pirjo Juhelan mukaan kyllin hyvään vanhuuteen voisi kuulua tärkeänä osana oman tilanteen hallinta, tunne siitä, että on oman elämänsä herra. Se pitää elämän kipinää yllä. Varsinkin toipilasvanhukselle ovat rutiinit kuten syöminen, tarpeilla käyminen, liikkuminen ja kommunikointi tärkeitä voimaantumisen lähteitä.
Lue täältä koko artikkeli (Hankala vanhus, Oikeus omannäköiseen elämään - "hankalallekin" vanhukselle)
http://www.anittaoertel.net/toimittaja/reportaasit/75-hankala-vanhus


maanantai 8. huhtikuuta 2019

Hintavertailua - Suomi - Saksa - Kiina


Istuskelin sunnuntaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla Bistrot Airport -kahvilassa ja mietiskelin mitä missäkin maksaa ja miksi. Lentoni Hongkongista oli saapunut jo 6.15 ja juna Pyhäjärvelle lähtisi Tikkurilan asemalta vasta 9.40. Ja koska oli sunnuntai, Tikkurilan aseman kahvilat aukeavat vasta kello 9.
Sitä ennen ostin lentoaseman Alepasta  matkaevääksi croissantin ja banaanin. Ne maksoivat yhteensä 74 senttiä. Mutta koska en halunnut istuskella käytävällä (penkkejä ei ole tarpeeksi ja jos on, ne ovat epämukavia), tulin siis kahvilaan. Ostin kahvin, croissantin juustolla ja kurkulla sekä vielä smoothien, jotta sain istua pari tuntia, levätä ja naputella tietokonetta.
Sitä paitsi olin väsynyt. Takana oli edellisenä päivänä Kiinan aikaa kello 17 alkanut matka, ensin autolla satamaan ja sieltä, Zhuhaista Hongkongin lentoasemalle laivalla. Matkat itsessään sujuivat hyvin, mutta odottelu oli rasittavaa. Kiinassa lentoasemilla ja satamissa on muuten hierontatuoleja. Sellaisia kaipaisin myös vaikkapa Suomeen.
Nautin annoksestani, söin croissantista puolet ja  laitoin puolet junamatkaa varten J.

Annokseni maksoi 14,80 €. Manner-Kiinassa se olisi maksanut noin 11 € ja Hongkongissa saman verran kuin Suomessa, arvelen, sillä sieltä ostin pienen appelsiinimehun joka maksoi 40 HKD eli 4,50 €. Saksassa taas saman annoksen saa kahdeksalla eurolla.

Jotkut ihmettelevät kalliita hintoja Suomessa. Hinnoittelu onkin oma politiikkansa. Joskus olen maksanut pienestä kuivasta pullan käntystä 3 euroa ja se on jo liikaa. Jäi tosi paha mieli enkä mennyt toista kertaa kyseiseen ylihinnoittelupaikkaan. Mutta jos tarjottava on hyvä, siitä voi hyvällä omalla tunnolla maksaa - joskus. Tarpeen mukaan. 

Tein ajankulukseni pientä selvitystä Suomen, Saksan ja Kiinan ravintolatyöntekijöiden palkkatasosta ja työajasta. Siitä voi saada jotain osviittaa vertailupohjaksi, vaikka ei annakaan koko kuvaa.  

Suomessa PAM eli Palvelualojen Ammattiliitto neuvottelee palvelualoille työehtosopimukset. Esimerkiksi huolto- ja liikenneasemien ravintolatyöntekijöiden vähimmäispalkka kuukaudessa ilman lisiä on ensimmäisenä vuotena Helsingissä 1843 € (11,51/tunti) ja muualla Suomessa 1818 € (11,35/tunti). Säännöllinen työaika Suomessa on 37,5 tuntia viikossa. https://www.pam.fi/wiki/kaupan-alan-tyoehtosopimus.html

Saksassa taas vähimmäispalkka on tällä hetkellä 9,19 € eli 2,32 euroa pienempi kuin Suomessa. Työaika on 40 tuntia viikossa. https://www.dgb.de/schwerpunkt/mindestlohn/mindestlohn-2019-was-aendert-sich-in-2019.  Vähimmäispalkka ei koske kuitenkaan esimerkiksi harjoittelijoita, joten heitä palkataan lyhyeksi ajaksi usein viiden euron tuntipalkalla.

Kiinassa ravintolatyöntekijöiden palkka on noin 700 €, muun muassa Etelä-Kiinan Zhuhaissa, yksinkertaisesti tuntipalkaksi muutettuna 3,5 €. Työaika viikossa on 50 tuntia. Kiinan tiedot perustuvat kyselyihin, ja ne voivat vaihdella paljonkin maakuntatasosta ja prefektuuritasosta riippuen.

Päästäkseen Suomen tasoon Saksassa joutuu työskentelemään enemmän, Kiinasta puhumattakaan.

Paitsi, että on erittäin tärkeää pyrkiä tasa-arvoon ja taata työntekijöille hyvät edellytykset työskennellä, antaa se myös valtiosta ja yhteiskunnasta hyvän kuvan asiakkaalle.  Kyllä turistikin maksaa mielellään, kun tietää, että olot ovat oikeudenmukaiset.  

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Suomalaisten yhteisiä juttuja - matkalla havaittua

Suomalaiset ovat ihan yhtä sosiaalisia ja puheliaita kuin muutkin eurooppalaiset. Ainakin naiset ovat. Tänään ehdin kymmenessä minuutissa jo vaihtaa kuulumiset tuntemattoman nuoren naisen kanssa, tiivistettynä melkein koko elämänkerran, odotellessani junaa Iisalmen asemalla. Hän jatkaa Helsingistä matkaa Barcelonaan ja minä Hongkongiin ja sieltä vielä Kiinan mannermaalle. Kuulin toisella korvalla, kun hänen saattamaan tullut mummonsa sanoi, että ”tulet sitten syömään mummon lettuja kesällä”.
Minä olen menossa tyttäreni perheen, lapsenlasteni luo Kiinaan. Teen heille mummonlettuja sitten siellä, kuten viimeksikin. Meillä suomalaisilla on paljon yhteistä iästä riippumatta ja se on ihanaa. Letut, sauna ja pulla.
Ehdimme jo päivitellä parin muunkin kanssa palvelujen häviämistä. Ennen oli asemalla ravintola, kioski ja lipunmyynti. Nyt on onneksi kuitenkin vielä penkit ja lämmintä – ja viime vuosisadalta tai ehkä talvisodan ajoilta puinen keinuhevonen. Se taitaa kylläkin olla vain koristeena.

Tilasin lipun extravaunuun, että voisin istua yksin, kirjoittaa ja olla hiljaisuudessa. No, minun tuurillani istun nyt kylläkin yksin, mutta käytävän toisella puolella, siellä iloisemmalla, istuu kolme äänekästä naisopettajaa. En mene edes ravintolavainuun kahville, sillä tässä vaunussa tarjoillaan lipun hintaan kuuluva kahvi. Aion hakea sieltä kuitenkin pullan.
Joskus on kiva, kun ihmiset viettävät aikaansa älylaitteittensa kanssa, silloin voi nauttia hiljaisuudesta. En välttämättä halua kuulla ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä, kun istun junassa. Paitsi, jos satun itse seurustelemaan jonkun kanssa, joko tutun tai juuri tapaamani samanhenkisen ihmisen kanssa.

Opettelen nyt joustavuutta, heitän omat ennakko-odotukseni hiljaisuudesta ja ajattelen, kuinka mukavaa on kuunnella puheensorinaa ja omata iloisia ja ystävällisiä, avoimia ihmisiä ympärillään.




No eipä kestänyt kauaa, itse asiassa Suonenjoelta asti, kun rupesin itsekin keskustelemaan naisten kanssa. Kuulin kun he juttelivat Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuun runoista. Minulla sattuu olemaan tämä kirja mukanani. Isomman tyttärenpojan, nyt pian nelivuotiaan Aten kanssa meillä oli tapana lukea sitä pari kertaa päivässä, kun hän oli mummolassa käymässä ja itse asiassa puoli vuotta asustelemassa meillä vanhempiensa kanssa. Tuukkakin (1 v 4 kk) saa tulevan parin viikon aikana sukeltaa tähän suomalaiseen ajattomaan runomaailmaan. Tämäkin on meille suomalaisille yhteistä!





perjantai 22. maaliskuuta 2019

Pyhäsalmen Matkahuollon kahviossa pullakahvilla


Tänään poikkesin pullakahvilla Pyhäsalmen Matkahuollossa eli ihan perinteissä linja-autoaseman kahviossa. Olipa mukavaa! Tuli ihan myös oma nuoruus mieleen, kun koulun jälkeen ja välitunnillakin kävimme linkkarilla vai kutsuimmeko sitä lintsiksi, kahvilla. Silloin kahvikuppeina oli vaaleanpunaiset Arabian kupit. Voi että kun kahvi maistui teineille, ja sokerin kanssa!
Nytkin maistui, luin päivän lehdet, söin voisilmäpullan ja jutustelin kahvion henkilökunnan kanssa. Jos pelaisin pelejä, niihinkin olisi mahdollisuus; on peliautomaatteja ja voi lotota ja totota.

Tosi hyvä juttu on kaiken lisäksi se, että Matkahuolto on rautatieaseman vieressä eli kun rautatieaseman asemahalli ei ole enää avoinna matkustajille, voi junaa odotella Matkahuollon kahviossa ja juoda siellä ne kahvit ja/tai käydä vielä vessassakin ennen matkaa. Pyhäsalmen Matkahuollossa on sekä miehille että naisille kaksi vessaa.

Toinen hyvä juttu on, että Pyhäsalmen Matkahuollon pakettipalvelu pelaa.

TIEDOKSI, että Pyhäsalmi on Pyhäjärven kaupungin keskusta. Pyhäjärvi taas kuuluu Pohjois-Pohjanmaahan ja on suunnilleen Oulun ja Jyväskylän puolessa välissä nelostietä pitkin.
Pyhäsalmen Matkahuolto-Kahvio on siisti ja kiva paikka. 

torstai 21. maaliskuuta 2019

Päivä yötä pitempi - kevät!

Aurinko on siirtynyt taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle eli meille Suomeenkin. Eilen 20.3. oli kevätpäiväntasaus, ja minulle se tietää puutarhakirjojen esille ottamista kirjahyllystä. Niitä onkin aika paljon eikä lehtien selaamisen ohella ehdi niitä kannesta kanteen lukemaan, mutta selailemaan. Pelkästään niiden olemassaolo tuo  kevätmieltä ja inspiraatiota.
Puutarhakirjat pääsivät tuulettumaan
kirjahyllystä verannan pöydälle.
Puutarhakirjoja on mukava lueskella
meidän valoisalla verannallamme. 
"Maaliskuu maata näyttää" ei ihan meillä Pohjois-Pohjanmaalla vielä toteudu, Saksassa asuessamme oltiin tähän aikaan jo paljon pitemmällä sekä kasvihuoneessa että ulkona, siemenet istutettu ja orvokit ruukuissa terassilla ja ikkunalaudoilla.
Pian alkaa Pohjolassakin aurinko lämmittää. Ja kun päivät pitenevät, kevät tulee kohisten. Kasvuaikaa on yötäpäivää! Siinä myös maukkaiden kasviemme salaisuus! Ei siis lannistuta jos maassa on vielä lunta, vaikka mieli huutaa jo paljasta maata ja lämmintä.
Osa puutarhamme yrteistä on monivuotisia ja aika pian lumien sulamisen jälkeen maasta alkaa jo työntyä oregano, ruohosipuli, lipstikka ja rakuuna. Nyt olisi aika  esikasvattaa kasvit kuten timjami, persilja, kesäkurpitsa ja tomaatti, mutta minä en tänä vuonna matkojen takia esikasvata, vaan haen Rönkon Puutarhalta taimet. 
Tyttärenpoika Atte kaksi vuotta sitten
mummon apurina Rönkön Puutarhalla.


maanantai 11. maaliskuuta 2019

Laulaminen ja yhteisöllisyys antavat voimia


Anoppini täyttää maaliskuun lopulla 80 vuotta.  Sen kunniaksi, ja myös viime perjantaina, 8. maaliskuuta vietetyn Kansainvälisen Naistenpäivän kunniaksi, muutama sana hänen arjestaan, viikkorytmistään ja vähän luonteestaankin, koska todennäköisesti luonne ja asenne elämään ylipäätänsä vaikuttavat myös ihmisen arkikäyttäytymiseen.

Elämäniloinen ja sosiaalinen, mutta myös realistisesti elämään suhtautuva  anoppini on laulanut kuorossa lähes 60 vuotta. Yhä hän laulaa samassa oman kaupunkinsa, viime vuonna 60 vuotta täyttäneessä, Geraer  Sängervereinigung  Harmonie  -sekakuorossa ja tapaa kerran viikossa, maanantai-iltaisin muut kuorolaiset harjoituksissa.  ”Me kuorolaiset olemme kuin yhtä perhettä, olemme toinen toistemme tukena”, hän toteaa.

Juhlien, kuten pääsiäisen ja joulun aikaan kuoro on kysytty muun muassa kirkkokonserteissa. Harjoituksiakin on silloin – totta kai usein. ”Joskus ei jaksaisi millään lähteä harjoituksiin, mutta kun sitten on siellä, saan niin paljon energiaa ja voimaa!”Voimia ja iloa hänelle antaa myös tanssi. Torstaisin hän käy tanssimassa senioritansseissa.

Kahdeksankymppinen anoppini käy osa-aikatyössä, menee maanantaisin aamupäivällä lähistöllä sijaitsevaan päiväkotiin auttamaan pyykinpesussa, laittaa siellä pesukoneen päälle ja ripustaa pyykit. Tiistaisin hän kerää kuivuneet pyykit ja viikkaa ne siististi ja silittää. Hän auttaa päiväkodissa viitisen tuntia viikossa. ”Mielenvirkeyttä!” Hän sanoo.

Kun tyttäremme olivat pieniä, hän tullessaan meille kylään, silitti aina meidän kaikki pyykkimme, sukkia myöten 😊.

Kuva: Aidinha

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Matkailijan palveluista plussaa Saksan rautateille


Hauptbahnhof Gera - Päärautatieasema Gera, linja-autopysäkit

Eilen matkustimme Berliinistä Geraan, Kuopion kokoiseen  kaupunkiin, joka itse asiassa onkin Kuopion saksalainen ystävyyskaupunki. Juna oli myöhässä tunnin, hyvästä, mutta traagisesta syystä. Raiteilla oli ruumis. Juna joutui ottamaan kiertotien. Asiasta ilmoitettiin useita kertoja ja konduktööri leimatessaan lippuja jakoi lomakkeita, jolla voi hakea korvausta myöhästymisen takia.
Tänään haimme aseman asiakaspalvelusta korvauksen, joka on 25 % matkan hinnasta. Asiointi kesti 2 minuuttia. Asema on lämmin, siisti ja tilava, on tarjolla ruokaa ja juomaa kohtuuhintaan sekä muita kioski- ja leipomopalveluita. Ulkona sekä juna- että linja-autolaiturit ovat katettuja.

Viime viikolla odottelimme Iisalmen asemalla junaa matkustaaksemme Helsinkiin. Oli tosi kylmä. Ihmiset värjöttelivät laiturilla. Tuli kuulutus, että juna saapuu. Mahtavaa! Se ei ole ainakaan myöhässä, kävi mielessäni kiitollisena. Junaa ei näkynyt. Tuli kuulutus, että juna lähtee. Junaa ei kuulunut. No tulihan se sieltä, myöhässä, mutta ilman kuulutusta. Iisalmen asemalla on kylläkin odotushuone, mutta ei katettua laituria. Niitä pitäisi vähintään olla myös pienemmissä kaupungeissa, siellä missä junat ylipäätään pysähtyvät.

Rautatieasema Gera, Saksa




tiistai 26. helmikuuta 2019

Talven parantavat kasvit - timjamia yskään

Naapurillamme Saksassa, edesmenneellä Frau Ikertillä oli kotiapteekki, johon hän valmisti keräämistään yrteistä ja kasveista erilaisia hoitavia uutteita, öljyjä ja voiteita sekä teetä.  Minäkin sain häneltä yli kymmenen vuoden ajan oppia. 
Hänen luottokasvinsa oli Ringelblume, kehäkukka. Tein hänen neuvojensa mukaisesti kehäkukkavoidetta ja -uutetta ja kuivasin terälehdistä teeksi. Kehäkukkaa käytetään mm. tulehduksien ja haavojen hoitoon. 
12 parantavaa kasvia talveen
Luonnonmukaiset hoidot ovat Saksassa yleisiä ja niillä on pitkät perinteet, on sitten kysymyksessä vesiterapiat tai yrttihoidot. Tuttuja nimiä suomalaisillekin ovat abbedissa, kirjailija ja mystikko Hildegard von Bingen (1098 - 1179) tai vesitohtoriksikin kutsuttu Sebastian Kneipp (1821 - 1897). Heidän oppinsa ovat vieläkin käytössä.
Erityisesti talviaikaan voi yrteistä nostaa esille esimerkiksi Johanniskrautin eli mäkikuisman, jonka tiedetään lieventävän stressiä ja masennusta sekä ahdistusta ja pelkotiloja. Sitä kutsutaankin "sielun auringoksi". 
Talven toinen ykkösyrtti on Thymian eli timjami, sillä se auttaa mm. yskään irrottaen limaa. Timjamia voi kuivattaa teeksi, ja paitsi, että se hoitaa, se myös maistuu!

Timjami on luonnon oma yskänlääke. 





torstai 21. helmikuuta 2019

Profiloitumista ja tykkäämistä

Maaseutukaupungit ovat hyvää vauhtia profiloitumassa. Usealla maaseutukaupungilla, pikkukaupungilla ja kunnallakin on omia tapahtumiaan, joista ne on helppo tunnistaa. Näkyvyyttä haetaan mediassa ja sosiaalisessa mediassa, sillä olemassaolo on nykypäivänä todistettava. Jos en näy, en ole olemassa.
Esimerkiksi 4000 asukkaan Sonkajärvi tunnetaan Eukonkannoistaan (Wife carrying) kansainvälisestikin ja 7000 asukkaan Haapajärvi teekupeistaan.
5500 asukkaan Pyhäjärvellä on taas profiloiduttu monella eri tavalla. Se tunnetaan maailmalla tanssipitäjänä (Täydenkuun Tanssit -festivaali), kaivoskaupunkina (Euroopan syvin kaivos Pyhäsalmi Mine, Pyhäjärvi Callio), kellokaupunkina (Vaskikello) ja vaikka mistä, sillä tapahtumia ei Pyhäjärvellä puutu. Järvikin on ja sen ympärille rakennettuja tilaisuuksia. On väläytelty myös seniorikaupunkia. Se olisikin tarpeen näinä päivinä. Luovuutta on vaikka muille jakaa! Joskus kaupungin slogan oli "Luovasti pintaa syvemmältä".


K-Market Pyhäjärvi on luonut uuden brändin: I 💗 Pyhäjärvi.  Se luo sydämellistä kaarta koko kaupungin ylle ja kertoo, että täällä on hyvä asua. Ja kuka ei nyt tykkäisi suklaasta, pähkinöistä ja toffeesta, jotka ovat kauniisti sydänmerkin alla. Minä ainakin tykkäsin 💗.


keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Maaseutulukiot ja niiden tarjoamat edut

Ylen uutisissa oli eilen 19.2. juttua siitä, että opiskelijoita houkutellaan maaseutulukioihin erilaisilla eduilla ja pienillä ryhmäkooilla. Lukiot nähdään pienissä kaupungeissa tärkeinä. Se on totta, nimittäin se, että lukiot ovat tärkeitä, kuten muutkin palvelut mahdollisimman lähellä asukkaita meidän laajassa maassamme, missä etäisyydet ovat pitkiä ja ihmisiä on vähän.
Väljyys on myös meidän etumme. Meidän ei tarvitse välttämättä asua ihmispaljoudessa, kärsiä ruuhkista ja parkkipaikkaongelmista ja kaikesta muustakin negatiivisesta mikä johtuu siitä, että ihmiset ovat kasautuneet yhteen. 
Ikävä kyllä kilpailusana nousee esille vähän kaikissa julkisissakin palveluissa, myös koulumaailmassa. Ja kun puhutaan kilpailusta tulee väittämättäkin mieleen kyynärpäätaktiikka. Se on osa tätä vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää mihin on jo ikävä kyllä totuttu. Onneksi lukiot tekevät myös yhteistyötä huolimatta siitä, että uhka maaseutulukioiden sulkemiselle on kasvanut. 

On  maaseutulukioita, jotka ovat aikoinaan lähteneet liikkeelle omista ja oppilaittensa tarpeista ja luoneet monipuolisen kurssitarjonnan kysynnän mukaan. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla Pyhäjärven lukioon perustettiin jo 15 vuotta sitten Harrasteakatemia, jossa opiskelijat voivat yhdistää tavoitteellisen harrastuksen ja lukio-opiskelun. Erikoistumisvaihtoehtoina Harrasteakatemiassa ovat tällä hetkellä jääkiekko, hiihto, bänditoiminta sekä nykytanssi. Opiskelijalla on myös mahdollisuus suorittaa lukiodiplomi tanssissa, musiikissa ja liikunnassa. Diplomia voi hyödyntää haettaessa jatko-opintoihin!

www.harrasteakatemia.fi
Harrasteakatemian Helmikonsertissa 2019. Kitaristina myös ryhmän ohjaaja Arto Riihijärvi.






Nuotan vetoa

Pyhäjärven vesillä. Kuva ollut alkuperäisesti Visit Pyhäjärvi -medialehdessä. Kuvaaja Anitta Oertel Vedetään nuottaa, saadaan paljon k...